PIINAAVA KEVÄINEN TERVEHDYS!
toukokuu 25, 2010
Täällä taas. Kaikkea on ehtinyt tapahtua ja blogi on jäänyt kaipaamaan kirjoituksia. Manifantin keväässä on ollut tohinaa niin työrintamalla, kuin tiimielämässämme. Olemme tehneet (jälleen kerran) yhteisiä pelisääntöjä, ja tänään aamulla meillä olikin tsekkaus siitä, että kaikilla on koossa 80 kirjapistettä. Kirjojen lukeminen kuuluu elämäämme Tiimiakatemialla ja niiden tärkeyttä ei voi liiaksi korostaa. Siksi onkin tärkeää, että kaikki pääsevät sovittuihin tavoitteisiin.
Kevään aikana on startannut uusia projekteja. Osa on syntynyt omien tuotesalkkujemme ja osa asiakastapaamisten ansiosta. Uusia juttuja ovat mm. Sataman Yön päivätapahtuma, joka on osuuskuntamme hoidossa. Sinne on tulossa kaikkea kivaa vauvasta vaariin. Kannattaa tulla nauttimaan ihanasta kesäpäivästä satamaan!
Myös Hulina, tuo kolmen hulvattoman tyypin ohjelmapalvelu, on lähtenyt hulinalla käyntiin! Se tarjoaa asiakkailleen hulvatonta liikettä ja naurua. Hulina tähtää yhteisöllisyyden ja tiimihengen nostattamiseen. Mahtavaa, eikö totta?
Viime viikolla olimme koko porukalla Kukkaismäellä, Jämsän lähellä. Siellä Manifantit huhkivat menemään asiakascasen puitteissa. Tekemisen meininki ja draivi oli kertakaikkisen upeaa. Työnteko tuntui hauskalta ja ajantaju unohtui. Kyseessä oli siis flow-tila, joka kyllä palkitsee saajaansa. Myös se, että koko porukka teki yhdessä pitkästä aikaa, oli hyvä juttu. A. Pohjolan myyntikoulutus puhelinmyynnin saloihin sai myös kiitosta jälkeenpäin. Kahden päivän rutistuksen ja hyvien tulosten jälkeen, meitä odotti houkutteleva palju, jossa osa lillui pitkälle aamuun. Illansuussa trubaduurimme Anssi soitteli ja lauleli kauniisti ja entinen tiimiliiderimme nukahti noihin rentouttaviin säveliin. Myös makkarat ja muut herkut pääsivät ääntä kohti kesäkeittiössä. Porukkamme oli oppinut näiden päivien aikana todella paljon!
Tänään, sateisena tiistai-aamuna, Piinapäivät – eli Tiimiakatemian kevätlukukauden päättäjäiset pääsivät käyntiin. On kahden päivän loppupuristuksen aika ennen kesän aloitusta. Vaikka kaikilla se ei tarkoitakaan kesäloman alkamista…. Mutta nyt täysillä Piinapäiviin!
t. Taru S-M
Pari kuvaa kukkaismäen menosta

