Manifant sai uuden Joryn

tammikuu 12, 2010

Vuosi vaihtui ja uudet tuulet puhaltavat tässäkin tiimiyrityksessä. Alkuvuoden aikana osaamisemme ja palvelumme halutaan tuotteistaa nykyistä paljon paremmin, että pääsisimme taas kunnolla vauhtiin. Vuoden vaihteessa tiimiyrityksemme sai myös uudet johtotähdet, jotka on esitelty alla:

1. Tiimiliideri Hartikais Jukka aka ”mammutti”

Heimon vanhin, Jukka, oli yksimielinen valinta uudeksi tiimiliideriksi. Vähittäiskaupan parista kannuksensa hankkinut ikinuori Jukka pohjaa johtamisensa ennen kaikkea faktoihin, rahavirtoja tullaan tarkkailemaan varmasti entistäkin tarkemmin. Jukan valitseminen tiimiliideriksi oli selkeä signaali siitä, että tiimi haluaa muutosta toimintaansa.


2. Asiakaspäällikkö Hännikäis Laura

Pieksämäen oma tyttö Laura on varsin energinen pakkaus. Tulimyrsky-yrittäjäkohtaamisten järjestämisen myötä Laura on alkanut löytää omia vahvuuksiaan ja asiakaspäällikkönä antaa energiansa paremmin myös tiimin käyttöön. Laura on varsin järjestelmällinen ihminen, joten asiakashallinnan kehittäminen sujuu varmasti lähes luonnostaan. Taitaa Laura laittaa meidät jätkätkin ruotuun, varokaa vain..

3. Talouspäällikkö Ikolan Jussi
Jussi tuo johtoryhmään sopivassa määrin pohojalaasuutta. Jussi on tarkka, rauhallinen ja harkitsevainen, eli sopii kuin nakutettu kirstunvartijaksi. Jussi hoiti talouden pyörittämistä myös viime kesänä Satamaravintola Laivurissa ja nuoruudessaan soitteli muuten vetopasuunaa, siis oikeesti. Eli kova jätkä tämäkin!

4. Viestintäpäällikkö Pietiläis Anssi

Konneveden ghetosta Tiimiakatemialle hyökännyt Anssi haaveili jo pitkään viestintäpäällikön vastuusta. Anssi on yksi tekijöistä kuuluisan ”ilmapiirilaulun” (ks. Youtube) sekä Hard Mym Cafen legendaarisen blogin taustalta, joten näyttöjä löytyy ennestäänkin. Anssi on myös osa Tiimiakatemia viestintätiimiä eli taitaa mies kohta hallita kaikkea kommunikaatiotamme rautaisella otteellaan

Näitä totuuksia teille kertoi Petrifantti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.